Viikonlopun summaus
Miksi viikonloput ovat niin lyhyitä? Juuri kun pääset vauhtiin, on jo sunnuntai-ilta ja seuraavan päivän työ alkaa vyörämään mielen perukoilta, jonne olet sen vaivoin saanut työnnettyä. Noh, ihmisen arki on sellaista. Minun osalta viikonloppu meni mielyttävästi, kävimme kumpaisenakin päivänä ostamassa tarvittavia tarvikkeita ja vähän myös tarpeettomia. Löysin meinaan itselleni aivan ihanat kengät ja minä kun olen tähän asti ollut aivan mielettömän kriitinen kenkähankinoissani ja sitten löytyi ihanaiset ensikokeilulta. Jei! Tein myös edukkaan löydön salihousuiksi Säästötalosta ja siellä olevat koot olivat juuri sopivia. Positiivinen yllätys siis oli myös se, että kirjatorilta lähti Patrik Borgin Rentoa painonhallintaa kymmenellä eurolla minun hallintaan. Sitä kun niin monelta taholta kovin kehuttu ja suositeltu, niin nappasin sitten oman niteen projektin tueksi.
Ruokailuiden osalta viikonloppu meni nappiin, lauantaina herkkuteltiin uunnitellusti ja sunnuntaina paluu ruotuun sujui unelmallisesti. Ei tehnyt edes tiukkaakaan. Näin upeasti jos se menee jatkossakin, niin tämä projekti tulee vyörymään eteenpäin aikamoisella vauhdilla.
Sairauden määritelmä
Tänään töissä keskustelin asiakkaan kanssa alkoholmista ja siitä miten se määritellään sairaudeksi. Ko. asiasta kun on olemassa kahdenlaista koulukuntaa. Rupesin sitten miettimään, että katsotaanko ylipainonkin olevan sairaus? Itseäni en tunne sairaaksi, mutta ymmärrän kyllä luonnollisesti että lihavuuteen ja massiiviseen sellaiseen liittyy vakava liitännäissairauksien riski. Kuitenkin diabetesta, korkeaa verenpainetta, korkeaa kolestrolipitoisuutta ja muita klassikko-oireita joita ylipainoiselle manataan, esiintyy myös laihoilla/normipainoisilla ihmisillä. Voidaanko siis ylipainoinen luokitella sairaaksi, mikäli henkilö on muuten täysin terve ja hyväkuntoinen? Eikö se ole todella leimaavaa? Tai eikö se toisaalta anna meille tekosyyn painollemme, että minä olen sairas ja siksi näin lihava. Totta on, että joihinkin sairauksiin liittyy ylipainoa - mutta mikä on syy ja mikä seuraus. Kumpi oli ensin aineenvaihdunnanhäiriö vai lihavuus? Entäpä miten terveydenhoito suhtautuu tähän, olemmeko tarkoituksemukaisesti sairastuttaneet itsemme? Joku uskaltaa väittää, että kyllä ja siksipä saammekin kylmää kyytiä epäpäteviltä lääkäreiltä, jotka eivät näe läskejämme pidemmälle. Itse väitän, että lihavuus on pitkälti myös mielen sairautta. Eritoten henkilöillä, joilla ylipainoa on masisiivisesti, sillä sellaista massaa ei kerrytetä vain syömällä liikaa. Sillä liikasyömisellä on syy ja useasti se syy on jonkilainen tunne-elämän kompensaatio. Noh, tämä on nyt kärjistettyä ajattelua. Aivan varmasti ylipainoa se kerrytettyä pelkästään vääristyneillä ruokailutottumuksilla ja opituilla käyttäytymismalleilla. Mutta palateksi alkuperäiseen kysymykseen, voidaanko lihavuuden olevan sairautta.
Siinä teille pohdittavaa näin sateisen viikon aluksi. Toivottavasti juhannuksena olisi edes hivenen lämmintä, niin voisimme nauttia olostamme ja Suomen kauniista suvesta - kilojen kanssa ja ilman!
Ja hyvä uutinen täytyy ilman muuta jakaa. Saas nähdä, onko Kirjatorilla ensi viikolla jäljellä enää yhtään Borgin kirjaa..
nauraa Helkaneiti